Metsäketo,
Martti (s. 1940) on Suomen käytetyimpiä studiomuusikkoja ( yli
10 000 levytystä). Metsäketo on esiintynyt yli 40 vuoden ajan
lukemattomissa tv- ja radio-ohjelmissa. Hänen erikoisalueensa on latinalaisamerikkalainen
musiikki.
Multi-instrumentalistina, etenkin basson, saksofonin, huilun ja congarumpujen
taitajana tunnettu Metsäketo jakaa osaamistaan Pop/Jazz Konservatoriossa.
Hän on taitava allround -muusikko.
Metsäketo on myös arvostettu laulaja, tunnettu mm. lauluyhtyeistä
Lasaset, Silhuetit, Fantastic Four, Four Cats sekä eri solistien taustalaulajana
ja Savonlinnan Oopperakuorosta.
Myös lastenmusiikki on Metsäkedolle tuttua. Hän on laulanut
mm. Suomen ensimmäisen Smurfit LP -levyn 1978.
Martti Metsäketo on saanut vuonna 1991 Suomen Muusikkojen liiton
vuoden muusikkotittelin ja on ollut aloittamassa Ylläs Soikoon -tapahtumaa
sekä toiminut SMORK:n, tanssiorkestereiden suomenmestaruuskilpailun
tuomariston puheenjohtajana ja tanssimusiikin puolesta puhujana.
Martti Metsäketo on toiminut myös useissa Suomen Muusikkojen
liitto ry:n, Viihdemuusikot ry:n, Freelancemuusikot ry:n sekä Solo
ry:n luottamustehtävissä ja asiantuntijana koulutussunnittelun
työryhmissä
Vuonna 2000 Kullervo Linna säätiö palkitsi Martti Metsäkedon
tanssimusiikin eteen tehdystä työstä Suomessa. Metsäketo
on ollut jäsenenä eri lauluyhtyeissä. Hän on toiminut
aktiivisesti populaarimusiikin opetustehtävissä ja asiantuntija
koulutussuunnittelun työryhmissä, palkinnon perusteluissa todetaan
Lähde: HS 25.11.2000
Orkestereita:
MM-kvartetti
Smokings
Juhani Korjus&Eila Pienimäki -yhtye
Oiling Boiling
Jussing Bussing
TV:n lauantai -tanssit orkesteri
Pentti Lasasen Pyrstötähti tv-yhtye
Kalevi Nyqvistin yhtye
Marion Rung ja Antti Hyvärisen orkesteri
Tulipunaruusut
Anita Hirvonen ja La Strada
Jari Sillanpää ja studio-orkesteri
Eino Grönin Juhlaorkesteri
Martti Metsäkedon Studio-orkesteri
Jari ja Juha Niemelän Klubiorkesteri