Matti Koskiala on suomalainen studio- ja allround -muusikko joka on
arvostettu niin jazzin, viihteen, lasten, tanssimusiikin kuin
brasilialaisen
musiikin saralla.
Koskiala on toiminut rumpujen soiton opettajana Fazerin
Musiikkikoulussa
vuosina 1968-1972 ja Oulunkylän Pop/Jazz Opistossa vuosina
1972-1978.
Hän on soittanut satoja koulukonsertteja ympäri Suomea.
Matti Koskiala on myös julkaissut rytmiopetuslevyn: Rytmiikka
(1971)
sekä kirjan Samba ja Rion karnevaalit (1984). Koskiala on tutkinut
brasilialaista kansanperinnettä, karnevaaleja ja sambakulttuuria
erityisesti
monilla Brasilian matkoillaan. Hän on tehnyt näistä
aiheista
3 tv-filmiä sekä kolmatta sataa radio-ohjelmaa
sekä
pitänyt luentoja ja demonstraatioita mm. Helsingin ja Tampereen
yliopistojen
musiikkitieteen laitoksilla sekä Sibelius -Akatemiassa. Koskiala
on
aloittanut yhdessä Juhan Virkkilän kanssa sambakoulutoiminnan
Suomessa 1976.
Matti Koskiala on yli 30 vuoden ajan esiintynyt lukuisissa tv- ja
radio-ohjelmissa
niin muusikkona kuin toimittajanakin.
Matti Koskiala on ollut perustamassa Suomen jazz -arkistoa. Hän on toiminut myös Suomen Muusikkojen liitto ry:n hallituksessa sekä Viihdemuusikot ry:n puheenjohtajana.
Orkestereita:
Onni Gideonin yhtye
Heikki Sarmannon jazzyhtye
Erik Lindströmin jazzkvintetti
Soitto-orkesteri Rempsetti
Super Samba
Jari ja Juha Niemelän Klubiorkesteri